lauantai 16. heinäkuuta 2011

Välillä voi herkutellakin

..tai ainakin kesän juhlissa ja joskus muutenkin, niin kuin viime perjantaina, kun miehelläkin alkoi LOMA! Syötiin ihanaa mansikka-halloumi salaattia balsamicolla, voi nam! Mansikat on niin hyviä!


Ja sitten kokeilin viimeinkin tuota mansikka pavlovaa. Aivan sairaan hyvää. En ehkä ikinä tee enää normi kakkupohjaa, pelkästään marenkipohjaa tai sitten juustokakkuja. Ei se niin kauheen kaunis ollut, mutta maku oli kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullinen!

Niin ja täällähän olenkin kirjotellut joskus aina laihdutusprojektista. Keväällä tosiaan lähti se 3-4 kiloa ja nyt tuntui taas Rivieran matkan jälkeen siltä, että nyt voisi aloittaa karppi-tyylisen dietin, eli jätin turhat hiilarit pois ja kevensin muutenkin. Samalla olen lisännyt liikuntaa ja käynyt jopa juoksemassa, jota ennen niin inhosin. Nyt on vajaa kuukausi takana ja kiloja lähtenyt viisi! Yhteensä siis viime joulusta kiloja poissa 7-8, eli aika jees! Vielä voisi pari kolme kiloa lähteä, niin olisin tosi tyytyväinen. Kyllä muuten kannattaa, on niin paljon kivempi olo!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kivoja jippoja

Hauskoja inspiraatiokuvia tuunailuihin löytyi tällä kertaa. Miehellä alkaa muuten tänään loma, joten nyt olisi viimein tarkoitus aloittaa muuramen lipastojen maalaaminen!

Vähänkö tulisi noista meidänkin vierasjakkaroista hienot, jos vähän lisäisi vaikka tekstejä:


Kanaverkosta saisi kivan muistitaulun


Peili ja kynttilät, kiva yhdistelmä


Maalattu oksa, näitä näkee nyt jokapaikassa!


Taulunkehykset kenkähyllynä, miks ei..


Ja tekstiä peiliin, JOOO!


Kuvat: desingn by tina


Lomalla siis tarkoitus olisi ottaa rennosti ja viettää aikaa oman perheen kanssa. Ehkä lähdetään reissuunkin jonnekin, tuskin kuitenkaan kovin kauas, kun tuolla Rivieralla toukokuussa just oltiin, saas nähdä! Mutta kodin siivousta ja tuunausta nyt ainakin, jepajee!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Työhuone haaveilua

Kamera on vieläkin kyläilemässä, joten omia kuvia ei siis vieläkään ole tänne laittaa :( Kommentointikaan ei taas jostain syystä onnistu :(. Mutta hei haaveillaan vähän.. oispa tällainen ihana työhuone, tai vaikka vain nurkkaus..

Kuvat: decorista.com
Ikean Bestä pöytä näyttää niin hyvältä, sellaisen kun saisin, niin onnellinen olisin :)
Kuvat: decorista.com ja alvhem

Valkoista + mustaa tai ruskeaa = tyylikäs työhuone

Kuvat: mtv3.fi/tila ja styleroom.se

 Näistä aineksistako se sitten syntyisi?

Kuvat: Isku, Ikea

Mikä näistä olisi teidän mieleen, vai onko mikään? Mulle kävisi kaikki!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Hullu shoppailija liikkeellä

Taas oli tarjolla jotain vastustamatonta... nimittäin Iittala Groupin tyhjennysmyynnit. Mitään astioitahan en tarvitsisi, kaapit on niin täynnä ja tila loppuu, mutta pakkohan tuolla oli kuitenkin käydä..

Edullistahan tosiaan oli. Muutamalla eurolla sai vaikka ja mitä. Muumi astioita ja aterimia, mariskooleja, aalto-maljakoita, astiasarjoja (mm. oma, teema, nero), veitsiä, kattiloita yms.. Pidin kuitenkin suht maltillista linjaa ja kassiini eksyi vain lautasliinoja, servettirenkaita, kokkiveitsi, muutama kartio lasi ja silikonilasta.


Kassi oli kuitenkin vaikuttava ja siinä lukeva teksti hauska. Niin iso tuo on, että 1 -vuotias mahtuu sinne kokonaan :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Do what you love

Tulipas pitkä tauko postausten välillä, ups! Tämä viikko on vaan ollut niin kuuma, että olen nautiskellut kaiken ajan ulkona tai sitten olen siivonnut kotia. Niin ja kamerakin unohtui synttärijuhliin, joten siksikin vähän on ollut hiljaista. Josko sen tänään kotiin saisin.

Mutta hei, tämä teksti iski mun silmääni joku aika sitten "Do what you love and do it often".. Hyvin sanottu. Mitä se sitten kenellekin tarkoittaa. Mitä sinä rakastat tehdä?


Minä rakastan nukkumista, tyttären kanssa leikkimistä, halimista, pussailua, hymyilyä, nauramista, ihmisten auttamista, musiikin kuuntelua, shoppailua, lukemista, kirjoittamista, herkuttelua, unelmoimista, tanssimista, juhlimista, koti-iltoja, luistelemista ja vaikka mitä muuta. Kesällä ja muutenkin elämässä täytyisi tehdä näitä asioita useasti, niin totta.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Helpon elämän koti

Viime sunnuntaina se taas loppui.. Nimittäin Helppo Elämä. Sarjan viimeinen jakso on mulla vielä katsomatta, joten ei saa tehdä juonipaljastuksia. Olen jokaisen tuotantojakson katsonut ja samalla ihaillut sarjan Mikkosten koteja. Milloin on huippumodernia ja toisinaan taas mummonmökkitunnelmaa. Tällä viimeisellä kaudella Mikkosten koti oli aika persoonallinen vai mitä?


Mitä pidätte? Tuo kellarikerroksen sisutus ei oikeen ole mun makuun, kun taas olohuone/keittiö tuntuu enemmän omalta. Nuo 70-luvun talot on kyllä jollain tavalla hienoja :)

Kuvat: mtv3/tila

Keittiöstä bongasin ainakin Kartellin tuolit. Löysittekö jotain muuta tuttua?

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Helppo halloumi-tomaatti salsa

Voi mieletön, että on ollut kiva päivä. Aamupäivällä suunnattiin Tapiolaan kesän avaukseen, jossa neiti pääsi tapaamaan mm. muumeja, lampaita, kaneja ja poneja. Hauskaa oli, torillakin käytiin. Päiväunien jälkeen koitti sitten äidin hetki, kun mies ja J suuntasivat Hop Loppiin leikkimään ja mä pääsin treenailemaan salille siihen viereen. Illalla vielä grillailtiin ja mies katsoi kauan odottamaansa jalkapallo ottelua. Kaikille siis jotain kivaa :)

Tänään, niin kuin aika monena kertana jo kevään aikana, on meillä grilliherkkujen lisukkeena halloumi-tomaattisalsaa. Niin helppotekoista ja niiiiiiin hyvää!

1 pkt (250 g)Pirkka halloumijuustoa
5 (500 g)tomaattia tai reilu rasia minitomaatteja
1 - 2 rkl Pirkka ekstra neitsytoliiviöljyä
n. 1/2 dl tuoretta minttua hienonnettuna
mustapippuria


Viipaloi juusto ja kuivaa paloja hieman talouspaperilla. Paista pannulla tai grillissä rasvassa kauniin ruskeiksi kummaltakin puolelta. Leikkaa jäähtynyt halloumi pieniksi kuutioiksi.

Kuutioi tomaatit. Sekoita halloumi- ja tomaattikuutiot keskenään. Mausta mintulla, mustapippurilla ja tilkalla oliiviöljyä.
 
Halloumi on niin hyvä, eiks vaan?

perjantai 27. toukokuuta 2011

Linen Water

Oi isäkuukauden ihanuus. Kohta se loppuu ja mies menee takaisin töihin. No nautitaan nyt vielä hetki kuitenkin. Muutama päivä sitten mies meni tytön kanssa piristämään jalkaleikkauksesta toipuvaa ystäväänsä ja jäin kotiin ihan yksin! Voi luksus, selailin blogeja ja katsoin loman aikana nauhoitettuja sarjoja. Aika äkkiä kuitenkin iski tunne, että nyt pitää saada jotain järkevääkin aikaiseksi. Niinpä pakotin itseni silitysraudan taakse ja silitin viimein nuo kevään alussa Ikeasta ostetut rengasverhot.


Hankin matkalta tuliaisiksi itselle Compagnie de Provencen Linen Water pullon, jota suihkutellessa pyykit saa mielettömän ihanan tuoksun. Jospa tän jälkeen tämä kotitöiden inhokki tuntuisi edes vähän kivemmalta.


Tulihan niistä lopulta sileät, vaikka tuntui, että pakkaustaitokset oli aika tiukassa..


Onko muita, joilla silitys tökkii? Tuntuu, että edellinen tai sitä edellinen sukupolvi on ihan hullua silityskansaa (meillä äiti silittää jopa alusvaatteita), mutta sitten me kolmekymppiset ollaan taas ihan toivottomia.. Miks ei tekniikka voisi tulla jo apuun?