keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Lipasto löytyi!

Jee! Lipasto löytyi ja kotiutui meille viimein! Olen varmaan tässä viimeisen kuukauden aikana tutkinut kaikki tämän maan lipastot ja tuntui, että aina joku tökki, joko hinta, laatu, koko tai ulkonäkö.. Olimme jo melkein ostamassa Muuramen kokonaisuutta, mutta mutta.. ensinnäkin ainoastaan korkeakiiltoisissa muuramen lipastoissa on myös nuo laatikoiden sivut puuta (ja hinta tuolloin lähes tupla tuohon normi valkoiseen) ja toiseksi kun halusimme suhteellisen ison kokonaisuuden (kaksi moduulia päällekäin) olisi hinta ponnahtanut todella pilviin.. niinpä päätimme vielä etsiä muuta ratkaisua.. Kun löysin tämän alla olevan kuvan, olin varma, että tässä olisi meille oikeaa tyyliä ja hintakin kohdillaan!

Kuva: Mtv3/tila

Kotiin lähti siis monen bloggarinkin kehumaa Ikean Bestå sarjaa. En ollut aikaisemmin hoksannutkaan, että sarjastahan voi koota myös mieleisensä kokoisen lipaston! Viikonloppuna mies ja appiukko saivat sen kasattua ja alkuviikosta olen sitä innokkaasti täytellyt. Nyt muutama juttu vielä makuuhuoneeseen, niin sitten voin laittaa tänne enemmänkin kuvia.

Kuva: IlonaK.

Tuo kiiltävä valkoinen pinta on kyllä kaunis :) Anoppi näki lipaston vielä silloin, kun laatikoita koristivat turkoosit suojamuovit ja raukka luuli meidän ostaneen sellaisen :) joo, no ei nyt ihan..

Kuva: IlonaK.

Voi mieletön tuota pienen tytön kasvavaa vaatemäärää! Ja kuinka paljon onkaan jo jäänyt pieneksi.. Siinä meni yksi päivä kivasti, kun mummon hoitaessa J:tä sulloin vaununkoppaa ja vaatetta ja tuttipulloa jne jne tavaraa vaatehuoneen perukoille.. Säilytystilaa ei koskaan ole liikaa! Nyt tosin on vielä muutama laatikko tyhjillään tässä uudessa lipastossa, mutta veikkaampa, ettei kauaa.. Mitä tykkäätte?

9 kommenttia:

  1. Tosi kivannäköinen lipasto! Miten sitä aina kertyykin noille pikkutytöille niin paljon vaatetta :) Ja ainakin itsestänki on aina jollain tapaa haikeaa laittaa pieniä vaatteita pois..

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Haikeaahan se on kun ihania vaatteita joutuu laittamaan pois, osa kun tuntuu olevan vielä ihan uudehkojakin :( Toivottavasti niille tulee vielä tarvetta, jos ei meillä niin jossain muualla.

    VastaaPoista
  3. Upeen näköset! Oon tainnu noita kattella tv:n alle. Sais kaiken turhan krääsän piiloon ja sujuis siivous nopsemmin :)

    VastaaPoista
  4. Ihana! Joo, niin se hailakan violetti oiskin ollu "ihana"..hehh .. meillä on monenlaista ikean laatikostoa ja kaappia.. muuntautuvat tosi hyvin moneen käyttöön ja ovat kyllä kauniita. Tilaahan niihin ei jossain vaiheessa jää, vaikka aluksi tuntuu ihanan avarilta ;) No se on taas minun ongelmia se..

    VastaaPoista
  5. Venus: Kiitos, oon kyllä tyytyväinen kanssa.
    MM: Kiitti! Meillä on vielä tuota Tilan kuvan lipastoa korkeampi malli, paljon on laatikoita, mutta nekin kohta kaikki täynnä ;)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana! Oon itekkin metsästäny korkeakiiltoista lipastoa, sitä löytämättä. Miten siis tuollasen tilaaminen Ikeasta tapahtuu? Paljonko lipastolle tuli hintaa?

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: Kiitos :) Me hommattiin lipasto niin, että ensin kokeilin ikean sivuilta löytyvällä bestå suunnitteluohjelmalla eri kokonaisuuksia (näkee hyvin minkä kokoisia vaihtoehtoja on ja myös hinnat) ja sitten mentiin Ikeaan käymään, jossa myyjä kokosi meille haluaman lipastokokonaisuuden paperille, jossa näkyi hyllynumerot, josta käytiin hakemassa osaset. Meidän lipasto on 120 leveä ja 128 korkea ja hinnaksi tuli vähän reilut 400 euroa. Ai niin ja hei, maaliskuussa on beståt ikea family kortilla -10%!!! Toivottavasti tästä oli apua!

    VastaaPoista
  8. Oli kovasti apua, kiitos! Haluan ehottomasti samanlaisen :) Pelastit päiväni! Niin kauan oon hakenu ja aina joku tökkii. Just tuollasta oon halunnut.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Kiva kuulla että nyt löytyi se oikea :) Kauan meilläkin meni etsiessä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!